#2 Jonathan River
Sen korvat olivat kuin liimatut sen niskaan kiinni, kun yritin kiristää vyötä mahdollisimman varovasti. Panssaria piti kiristää molemmilta puolilta saman verran ja ravaamiseni Pirkon ympärillä sai sen entistäkin hermostuneemmaksi. Se vihasi satulavöitä ja yritti aina purra, kun vyötä kiristettiin.
”Se ei vieläkään pidä satulavöistä”, kuulin äänen takaani. Se oli miesääni, joka kuulosti hieman tutulta, mutten sillä hetkellä saanut mieleeni kuka se voisi olla.
”Joo se on ain…”, jätin lauseeni kesken muistaessani tuon äänen. Käännyin ympäri varmistuakseni luuloistani ja siinä hän seisoi. Mutta miten? Hänen piti olla Saksassa kilpailemassa niillä miljoonahevosilla.
”JONATHAN!” Huudahdin ja heittäydyin halaamaan häntä. ”Mitä sä täällä teet? Eikö sun pitäisi olla Saksassa?” Kysyn roikkuen edelleen tämän kaulalla.
”Joo, mutta kai mä saan tulla katsomaan, miten Pirkko on edistyny sun kanssas”, Jonathan sanoi ja vilkaisi Pirkkoa, joka tuijottaa meitä järkyttyneenä.
”No tottakai saat”, sanoin virnistäen Nathanille. ”Mutta toi hevonen taitaa olla vaan tekosyy”, kuiskasin ja virnistin miehelle, jonka jälkeen livahdin hakemaan Pirkon suitsia.
Ei voi olla totta. Jonathan River, Euroopan yksi parhaimmista kenttäratsastajista ja Pirkon edellinen omistaja oli täällä, Länkimäellä, katsomassa kun ”kilpailen” hänen entisellä hevosellaan 80cm harjoitusluokassa. Luulin ettei niin suuri ratsastaja edes katsoisi tällaiseen takapajulaan päin. Mutta täällä hän nyt oli. Olin ollut hänen valmennettavana jo useamman vuoden, kunnes hän sai työtarjouksen Saksasta ja joutui lähtemään, samalla myyden Brigantan minulle. Onneksi Nathan ei ollut katsomassa lämmittelyäni.
Kävelytin Pirkkoa selästä kentän viertä pitkin. Seurasin radalla olevan ratsukon menoa ja laadin viimeisiä suunnitelmia ratsastaa rata mahdollisimman nopeasti. Esteet olivat naurettavan pieniä, joten minun pitäisi kyetä ratsastamaan rata nopeasti. Moni ratsukko oli saanut virheitä joko sarjalla tai sarjan jälkeisellä täysin valkoisilla puomeilla rakennetulla pystyllä, mikä on hevosen haastava havaita ja se oli lisäksi sijoitettu niin, että siihen tullaan todella vinossa, jos haluaa voittaa aikaa. Olin valinnut nopeamman tien.
Vuoroni tuli ja ratsastin kentälle. Käytin Pirkon sarjan luona, jonka jälkeen nostin laukan ja kokosin sitä ratsastaen kaksi pääty-ympyrää, minkä jälkeen pysäytin tamman ja annoin tuomareille merkin. Käänsin Pirkon oikeaan kierrokseen ja nostin sillä uudelleen laukan. Laukkasin reippaasti lähtölinjan yli ja hyppäsin ensimmäisen esteen, jolta lähdin suuntaamaan pitkällä tiellä kohti seuraavaa estettä, mikä sijaitsi lyhyen sivun keskellä. Toinen este oli ensimmäisen tapaan pysty, minkä ylitimme leikiten. Kun aloin etsiä kolmatta estettä näin Jonathanin katsomossa. Olin jo unohtanut hänen läsnäolonsa kokonaan. Ajatella, että ratsastin taas pitkästä aikaa hänen katseen alla. Tai oikeastaan nyt tilanne oli erilainen, ennen hän valmensi minua, ei enää.
Jäin hetkeksi unelmoimaan kesken radan, kunnes havahduin siihen, että minun olisi pitänyt kääntää Pirkko esteelle ja nyt olin lähestymässä sarjaa väärästä suunnasta. Vedin nopeasti ohjasta ja painoin ulkopohkeella ja kiitin, että minulla oli herkkä, nopeasti reagoiva hevonen alla, joka suoritti yli 90 asteen käännöksen yllättävän nopeasti täydestä laukasta. Nyt olin lähestymässä okseria ja tieni oli täysin vino. Painoin pohkeet tamman kylkiin ja kosketin lyhyellä raipalla Pirkon lapaa, joka onnekseni hyppäsi esteen, vaikka tulikin aika pohjaan, eikä ylitys varmaankaan ollut kaunis. Esteen jälkeen keräilin hieman itseäni ja vaihdoin laukan, jotta saatoin kaartaa vasemmalle. Ratsastin huolellisesti aitaa pitkin lyhyen sivun läpi kulmaan, mistä käänsin Pirkon kohti sarjaa. Kulmasta oli sarjalle vain muutama askel, mikä teki lähestymisestä erityisen hankalaa, mutta ketterä hevoseni kykeni suorittamaan sarjan a-osana toimivan pystyn leikiten. Sarjalla väli jäi hieman lyhyeksi pystylle tulleen suuren hypyn johdosta ja toisen esteen ponnistus jäi liian lähelle. Kuulin puomin kolahduksen, mutten jäänyt katsomaan pysyikö se kannattimillaan. Nyt oli keskityttävä seuraavaan esteeseen, mihin olin päättänyt ratsastaa tiukan tien. Käänsin katseeni kohti estettä, jotten näkisi vilaustakaan Nathanista. Nyt ei ollut varaa tehdä virhettä. Käänsin tiukasti viidennelle esteelle, johon käännöksen jälkeen jäi kaksi laukkaa, mutta ihmeen kaupalla Pirkko pääsi siitä yli, vaikka este oli tiukan käännöksen lisäksi täysin vinossakin. Oli viimeisin esteiden vuoro, joten ratsastin Pirkkoa nopeammin eteen ja kaarsin oikealle ja hain aidalta vauhtia kahdelle viimeiselle esteelle, jotka olivat sijoitettu peräkkäin suhteutetusti. En tavallisesti ratsastaisi esteelle näin kovaa, mutta oli ratsastettava aikaa kiinni. Lisäksi minulla oli alla ketterä kenttähevonen, jonka luulisi suoriutuvan näistä tehtävistä reippaassakin laukassa. Toivottavasti en luota siihen liikaa. Toiseksi viimeinen este, joka sattui olemaan okseri, ylittyi lennokkaasti. Yksi – kaksi – kolme – hyppy. Mahdutin väliin kolme laukkaa, vaikkei se edes ollut sarja. Annoin Pirkon vielä laukata viimeisen esteen jälkeen ympyrällä. Taputin tammaa kaulalle ja otin hevosen käyntiin.
************************************************************************************************************
Radan jälkeen en oikein tiennyt kuinka koko suoritus meni. Ratsastin Pirkon suoraan kentältä tallin edustalle, jossa kävelytin sitä selästä. Tammalla oli vielä virtaa, kuin pienessä kylässä sen lampsiessa jokaisen kiinnostavan asian perässä ja kohteen käydessä liian jännittäväksi se säpsähti ja koitti ampaista vastakkaiseen suuntaan karkuun. Ei se oikeasti mitään pelännyt, kunhan keksi tekemistä ajan kuluttamiseksi.
”Et sä ihan kaikkea ollu unohtanu mun valmennuksista”, havahduin Nathanin kommenttiin. Mies käveli Pirkon luokse ja taputti tammaa kaulalle.
”No ainakaan meitä ei hylätty”, sanon ja virnistän.
”Hylätty?” Nathan sanoi ihmeissään. ”Sähän ratsastit nollaradan ja ihan huippu nopealla ajalla!”
”Ai”, en saanut sanotuksi muuta. Luulin, että hän tulisi ilmoittamaan kaikki radalla tekemäni virheet ja katsoisi nenänvartta pitkin, kun pilaan parhaillaan hänen entistä hevostaan, mutta ei.
”Lisäksi sä oot tällä hetkellä luokan ensimmäinen”, Nathan totesi hieman välinpitämättömän oloisesti. ”Ja jäljellä on vain muutama ratsukko, joten sun sijoitus on varma”, hän lisäsi vielä hymyillen.
Kilpailusuoritus ei onneksi käynyt Pirkon kunnon päälle, vaan tuntui kuin se olisi ollut sille vain lämmittelyä. Muuten olisin huolestunut. Se oli hikinen vain satulan ja vyön alta, mikä ei ollut yllätys kevätauringon paistaessa. Laitoin tammalle fleeceloimen, kun jätin sen karsinaan kilpailuvieraiden ja kilpailijoiden rampatessa tallissa ja aukoessa jatkuvasti ovia. Onneksi Pirkon karsina oli aika perällä, jotta pystyin ripustamaan yhden sen loimista karsinan ulkopuolelle näköesteeksi, ettei tamma stressaisi jatkuvasta liikehdinnästä. Se tuntui jäävän tyytyväisenä syömään heiniään karsinaan.
Lähdin etsimään Jonathania kentän laidalle, mistä hänet lopulta löysinkin. Hän oli juuri juttelemassa jollekin kilpailuvieraalle, naiselle, jolla oli päällään siisti tummanruskea pitkä takki ja turkishuivi. Hän näytti siltä, kuin olisi tullut katsomaan Englannissa järjestettävää Royal Ascot -laukkakilpailua. Taisi erehtyä osoitteesta.
”Hei”, liityin heidän seuraansa hymyillen. Vedin valkoisen hansikkaan kädestäni ja ojensin sen naiselle. ”Ida”, sanoin nimeni ja katsoin naista kysyvästi silmiin.
”Leena, Leena Norrena”, nainen puristi kättäni ja esittäytyi. Hän tosiaan oli pukeutunut, kuin Ascotiin. Nahkahanskat olivat reunustettu pitsillä ja jalassa hänellä oli mustat kiiltävät korkokengät.
”Oletteko tekin Saksalainen kenttäratsastaja?” nainen kysyi hieman ihmeissään.
”En, omistan Pirkon täällä Länkimäessä”, sanoin hieman huvittuneen oloisena. ”Sä taidatkin olla Ossin täti”, sanoin naiselle jo tietäen hänen nimestään, kuka nainen oli. ”Onko tulokset muuten jo tullu?”
”Ei vielä, viimeiset ratsukot on vielä odottamassa vuoroaan, mutta oot edelleen ensimmäinen”, Nathan sanoi hymyillen.
Minun teki mieli kysyä, mitä Jonathan ja Leena olivat jutelleet, mutten halunnut udella. Tulin selkeästi keskeyttämään jotain.
”Menenkin tästä etsimään Ossia”, Leena sanoi ja poistui paikalta.
Siirryimme Nathanin kanssa aidalle katsomaan vielä viimeisien ratsukoiden suorituksia. Vuorossa oli nuori nainen kimolla puoliverisellä.
”Miten sulla on mennyt Saksassa?” kysyin seuraten samalla radalla olevaa ratsukkoa.
”Kyllä musta on kai tykätty. Kuukauden päästä pääsen aloittamaan ensimmäisillä kilpailuilla”, Nathan kertoi. ”Töitä aamusta iltaa, eikä juurikaan vapaa-aikaa.”
”Etkai sä muuta odottanu ku töitä?” sanoin virnistäen ja tönäisin häntä olkapäähän.
”No en juurikaan”, hän sanoi virnistäen takaisin ”Mutta elämä on siellä todellakin erilaisempaa, kuin se täällä oli. Mutta mites sulla on menny, uus talli ja kaikki?”
”Ollaa me tänne jo hyvin sopeuduttu. Vähän toi maneesin puuttuminen mietityttää, mutta eiköhän me selvitä. Lisäks täällä ei oo kenttävalmentajaa..”, katsoin Nathania nostaen kulmiani. ”Hyvää sellaista.”
Nathan naurahti. ”Ethän sä tarvis ku vaan koulu- ja estevalmentajan ja välillä käyt hyppäämässä maastoesteitä jossain isommalla tallilla?” Nathan kysyi.
”Ei oo sama asia”, tokaisin ja käänsin katseeni takaisin radalla olevaan ratsukkoon, joka juuri kielsi okserille ilmeisesti liian vinon lähestymisen takia.
”Mä oikeastaan aattelin, että alkaisin käydä Suomessa useammin”, Nathan sanoi ja käännyin häneen päin kysyvästi. ”Siis silleen joka toinen viikonloppu. Mulla ei oo kun yks hevonen siellä Saksassa nyt kilpailukunnossa ja mun tiimissä on niin paljon porukkaa, että ne pärjää välillä ilman muakin.”
”Ai, no muista käydä sit välillä meitäkin moikkaamassa!”
”Tottakai!”
”KUTSUMME KYMMENEN MINUUTIN KULUTTUA PALKINTOJEN JAKOON RAISA RUNON JA STARBERRYN SEKÄ IDA TAIVALPAASIN JA BRIGANTAN”, kuulutus kajahti ilmoille.
”Joku taisi sittenkin olla sua nopeampi”, Nathan sanoi hieman yllättyneenä.
Pyöräytin silmiäni ja lähdin kävelemään kohti tallia laittamaan Pirkkoa valmiiksi palkintojen jakoon. Kunniakierros on pakko käydä pyrähtämässä.
Pirkko oli taas täynnä energiaa ja oli täysi työ pitää se käynnissä, kun kävelimme toisen ratsukon perässä kentälle. En pysäyttänyt Pirkkoa ihan ensimmäiseksi tulleen ratsukon rinnalle, vaan jäin hieman taemmas. Tamma onneksi rauhoittui ja seisoi neljällä jalalla paikallaan, kun ensimmäiseksi sijoittunutta ratsukkoa kukitettiin, kunnes yleisö antoi aplodit ja tamma alkoi taas steppailla ja sain olla tarkkana, ettei se singonnut minnekään. Onneksi Pirkolle saatiin nopeasti ruusuke kiinni suitsiin ja minulle pieni kukkakimppu käteen. Sain jopa käteltyä palkitsijaamme ja vihdoin Pirkon kauan odottama kunniakierros alkoi. Käänsin tamman toisen hevosen perään, mutta pidin kuitenkin riittävää välimatkaa. Onneksi edessä oleva ratsukko piti itsekin kiirettä, eikä minun tarvinnut pidätellä allani loikkivaa vaaleanpunaista kengurua. Siitäkään huolimatta, että annoin Pirkon laukata reippaasti, en valitettavasti säästynyt ilopukeilta. Tamma tuntui olevan iloinen sijoituksestaan, joten minäkin olin.
//Sori kun tästä tuli näin pitkä
Halusin laittaa tarinan alunkin tuohon, ettei joku sitten ihmettele että miten tää alkaa näin kesken. Muuten noita tapahtumia lisää, kiitos
-----------------------------------
Kiva kun jatkoit kisatarinaa, oli mukava lukea jatkoa myös tästä Jonathanista. Juu, ei minustakaan teillä kyllä huonosti mennyt ja onnea vielä sijoituksesta, Pirkko oli ainakin innoissaan!
Leenaa näinkin samana päivänä ja ihmettelin hänen tokaistessa "Mikä näitä junnuja oikein kiehtoo, eihän täällä pysty kunnolla edes treenaamaan...". Vastailin hänelle, että niin, kaikki eivät halua isoa ratsastuskoulua ja täältä on ilmeisesti löytynyt kaikki mitä he itselleen ja hevoselleen kaipaavat. Leenaa saa kyllä aina oikaista, tai sitten se on vaan hänen veemäinen tapansa sanoa asiat aina kärjistetysti. Huoh!
Ja juu, koitan järkkäillä aina välistä toimintaa! Meille on tulossa loppuvuodesta perheenlisäystä ja ajatukset välillä tietysti muualla. Tarkoitus kuitenkin vielä nyt kevään aikana järkkäillä jonkinlaista maastoretkeä tms.
16p.
- Alva